Palvelut
Perinteinen yksilökeskeinen asiantuntijuus on siirtymässä kohti jaettua asiantuntijuutta, missä korostuvat yhteistyö, yhteisöllinen oppiminen ja monialainen osaaminen. Monimutkaisten ongelmien ratkaiseminen vaatii usein kollektiivista asiantuntemusta. Työn kompleksisuus vaatii yhteistyöltä myös dynaamisuutta. Yhteistyö on kontekstiriippuvaista ja kehittyvää. Vuorovaikutustapamme, käyttäytymisemme ja ajattelutapamme sekä johtaminen vaikuttavat kaikki yhteistyön tuloksellisuuteen. Laadukas yhteistyö on parhaimmillaan yrityksen kilpailuetu!
Muutosjohtaminen haastaa yhteistyötä niin ryhmädynamiikan kuin yhteistyön johtamisenkin osalta. Uudistumisessa kannattaa kiinnittää huomiota yhteistyötä edistäviin rakenteisiin. Uudistumisessa kasvuorientaatio ja muuttuneet vuorovaikutusdynamiikat voivat tuoda haasteita tiimin toiminnalle. Valitse tällöin tiimicoaching. Samalla kun tiimi suuntaa tekemisensä uuteen, myös tiiminvetäjällä on paineita saada toiminta kasvuun. Tiiminvetäjää tukee tällöin yksilöcoaching. Uudistumisessa vanhat toimintatavat tai rakenteet voivat hidastaa edistymistä. Näitä tekemisen hidasteita voi tunnistaa ja tarkastella työpajatyöskentelyssä. Tutustu palvelutarjontaan ja ole rohkeasti yhteydessä!
Työpaja on tehokas työskentelymuoto, kun aika on rajattua ja tarvitsette nopeasti ratkaisua. Työpajan avulla luot ratkottavalle asialle selkeyttä ja vahvistat tiimisi yhteistyötä. Valitse aihe, johon tiimisi voi vaikuttaa ja josta sinä voit päättää. Tutustu valmiisiin työpajamalleihin, tai pyydä tarjous räätälöidylle työpajalle!
Uudistumisen alkuun tai priorisointia helpottamaan sopii KLL THE ZOMBIES-työpaja. Päästä irti vanhaksi käyneistä toimintatavoista tai rakenteista hauskalla tavalla. Vaikeatkin valinnat voidaan tehdä kevyemmin, yhdessä. Työpaja sopii irti päästämiseen ja uuden aloittamiseen! Zombien metsästykseen kannattaa varata koko päivä.
Käytä älykkään päätöksenteon perustana ja avainhenkilöiden sitouttamiseen Brainshoppia. Brainshop on kehittynyt muoto työpajasta ja vaatii hieman enemmän ennakkotyötä. Ennakkotyö pitää sisällään kyselytutkimista, aiheeseen perehtymistä ja avainhenkilöiden haastattelua. Näiden jälkeen älykäs päätöksenteko on sujuvaa brainshopissa. Tämä on hyvä valinta pitempään puhututtaneelle teemalle / projektiaihioille / tärkeille valinnoille, joita on pohdittu mutta ei olla päästy ratkaisuun siitä, mikä tie valitaan. Kollektiivisen älyn äärellä menee 3 h, mutta ennakkotyöhön kannattaa varata aikaa riippuen tavoitteesta.
Klassikko-työpaja sopii ideoinnille tai vaikka uuden toimintatavan / pelisääntöjen laatimiselle. Klassikko ei nimestään huolimatta ole post-it savotta, vaan sen voi maustaa vaikka tavoitteellisella legotyöskentelyllä. Klassikko toteutuu puolipäivässä ( 3 h), mutta alkukartoitus ja follow-up tiiminvetäjän kanssa kannattaa sisällyttää mukaan.
Ole rohkeasti yhteydessä ja suunnitellaan tiimillesi tehokas inspiroiva työpaja!
TYÖPAJA
Teen yhteistyötä OK5:n kanssa, mikä mahdollistaa laajemman asiantuntijuuden ja monipuoliset kehittämisratkaisut.
YHTEISTYÖT
Team Coachingin hyötyinä voidaan pitää tiimin luottamuksen ja sitoutuneisuuden kasvamista sekä tiimin yhteisvastuun lisääntymistä. Kun tiimi kokee olevansa vastuussa yhteisistä asioistaan ja edistää itseohjautuvuutta, esihenkilön kuormittuvuus helpottuu. Yksilötasolla asiantuntija saa lisää voimavaroja, jolloin työhyvinvointi lisääntyy. Tiimin yhteishenki voi parantua tai syventyä prosessin aikana.
Team Coachina katalysoin tuotekehitys- ja innovaatiotiimeille vaikuttavaa vuorovaikutusta, tiimidynamiikan kehitystä, omistajuutta asiantuntijuudessa, kestävää pohjaa yhteistyölle ja kokeilu-mindsettiä. Tiiminvetäjistä koostuvalle management-tiimille katalysoin selkeyttä toimintaan ja johtamiseen sekä lisään ymmärrystä asiantuntijatyön kipupisteisiin. Tiiminvetäjät saavat ymmärrystä siitä, miten toimia kahdessa roolissa (sekä tiimille johtajana että itse tiimiläisenä management-tiimissä) tasapainoisesti ja kehittyen johtajana.
Team coaching kestää tyypillisesti noin 3-6 kertaa riippuen tavoitteesta. Team coaching sopii haasteen ratkaisemiseen tai kasvun ajuriksi.
Tarjoan Team Coaching-prosessia tuotekehitys- ja innovaatiotiimille yrityksenne tiloissa. Teemat voidaan räätälöidä tai käyttää OK5 Akatemian verkkosisältöjä. Verkkosisällöt ovat tiimin jäsenten käytettävissä 12 kk.
OK5 Akatemian verkkosisällöistä voidaan muodostaa moduuleja seuraavista aiheista:
1. Luottamus työyhteisössä
2. Kuunteleminen ja arvostava puhe
3. Psykologisen turvan vahvistaminen
4. Tavoitteellisuus
5. Onnistumisen mahdollisuuksien vahvistaminen
Moduulit voidaan toteuttaa myös yksittäisinä työpajoina, jolloin verkkosisällöt eivät kuulu palveluun.
Team Coachingingin yhteyteen voidaan sisällyttää myös tiiminvetäjän yksilöllinen coachingprosessi.
Ole rohkeasti yhteydessä ja keskustellaan, mikä olisi paras coachingprosessi tiimillesi!
TEAM COACHING
Yksilöcoaching auttaa ammatillisessa kehittymisessä esim. vaikeampien haasteiden haltuunotossa tai siirtymisessä uuteen rooliin. Sillä on merkitystä myös motivaation ja työtyytyväisyyden lisääntymisessä. Tuen lähijohtajaa team coaching-prosessin rinnalla tai erillisessä 1-1 coachingprosessissa.
Yksilöprosessin pituus voi olla 3 - 10 kertaa riippuen tavoitteesta.
OK5 Akatemian verkkosisällöt ovat coachattavan käytettävissä 12 kk. Accountability partner-palvelu voidaan lisätä yksilöcoachingiin ja siinä varmistetaan lähijohtajan toimeenpanokyky hänelle tärkeässä tavoitteessa.
Ole rohkeasti yhteydessä ja keskustellaan, mikä coaching-prosessi olisi sinun tilanteellesi sopivin. Halutessasi voit testata yhteensopivuuttamme maksuttomassa speedcoachingissa (kesto 30-45 min) yhden aiheen osalta (etätoteutus).