Miksi ja mitä on #ooisomminsä?
Mitä tuo aihetunnistin pitää sisällään?
Se pitää sisällään kaiken sen, minkä haluat sen pitävän sisällään. Ja toisaalta, sehän on vain yksi häsä lisää ja sellainen, jota tykkään käyttää.
Oma intohimoni on vapauttaa koko energia käyttöön, oli se sitten sinun tai minun energia.
Minua kiinnostaa, miten me voisimme kasvaa täyteen potentiaaliin eli olemaan juuri se henkilö, joksi haluamme tulla. Koko energiapotentiaalin vapauttaminen hyötykäyttöön on tuloksellista niin työssä kuin elämässä. Energian vapauttaminen liittyy mm itsetuntemukseen, itsensä hyväksymiseen, itseluottamukseen ja itsemyötätuntoon.
Olen vahvuusajattelun puolestapuhuja. Olemalla isommin oma itseni hyödynnän vahvuuksiani ja kuulun itselleni. Kun kuulun itselleni, olen samalla näkyvä itselleni. Itselle näkyväksi tuleminen on niin huikeaa! Olen työstänyt itsessäni näitä kaikkia osa-alueita ja olen yhä vakuuttuneempi siitä, että tämä on se teema, jolla haluan kasvaa ihmisenä ja palvella coachina.
Itsensä hyväksyminen on intohimoni ja haastan itseäni siinä säännöllisesti. Käytän aihetunnistinta #radicalacceptance pilke silmäkulmassa (keventää kummasti) ja se liittyy itsensä hyväksymiseen juuri sellaisena kuin on, ihanan epätäydellisenä. Omalla kohdallani uskon, että hyväksymällä itseni juuri tällaisena voin kasvaa ja lisätä tietoisuuttani. Se ei siis tarkoita sitä, että jäisin sohvalle lepuuttelemaan vaan on aina aktiivista tekemistä ja ajattelua, hyväksyvää ja myötätuntoista. Kun hyväksyn itseni juuri tällaisena (ja samalla hyväksyn aina muutkin) voin hyödyntää potentiaaliani paremmin.
#ooisomminsä on myönteistä kasvuasennetta
Myönteisellä asenteella saa enemmän aikaan kuin negatiivisella, itsessä ja toisissa. Myönteisyys ei tarkoita, että elämässä ei olisi huonoja päiviä tai negatiivisia tunteita. Minulle myönteisyys on ratkaisukeskeisyyttä, toiveikkuutta ja uskoa siihen, että kaikki järjestyy. Myönteisyys pitää valita joka päivä. Voin olla autenttisemmin, aidommin minä kun löydän toiveikkuutta itsestäni ja ratkaisuista saan onnistumisen iloa. On helpompi olla itsensä kanssa kun ei jumita. Olen enemmän minä kun katson uteliaasti elämään ja etsin luovasti ratkaisuja. Ja please, täydellisyyttä ei todellakaan tavoitella, vaan pikemminkin etenemistä. Kaikille tulee huonoja päiviä, myös coacheille. Onneksi tunteet tulevat ja menevät (näin olen kuullut) ja aina voi aloittaa uudelleen.
#ooisomminsä on tulkittavissa juuri sellaiseksi, kuin sen koet. Kannustan näkemään itsessä sen suuruuden, joka meissä on. Tekemään töitä sen eteen, että kaikki energiasi on käytettävissäsi. Esa Saarisen sanoin, meissä kaikissa on enemmän kuin mitä päälle päin näkyy. Tulkitsen sen siten, että meissä on paljon enemmän hyvää kuin uskommekaan.